Perinnevaljakko esiintyi 23.4.2022 Ideaparkissa. Klikkaa kuva suuremmaksi.
TULLTA !! Näyttävä laukaus perinneaseesta.

Tervetuloa Kankaanpään Seudun Tykistökillan sivuille

 

Kankaanpään Seudun Tykistökilta ry on Pohjois-Satakunnan alueella toimiva vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevä yhdistys.

Kilta kuuluu jäsenyhdistyksenä Pohjankankaan Tykistökilta ry:een sekä Tykkimiehet ry:een.

Killan perusajatuksena on toimia valtakunnan virallisen turvallisuuspolitiikan periaatteiden mukaisesti, kasvattaa maanpuolustustahtoa, levittää maanpuolustustietoutta, edistää maanpuolustusharrastusta sekä tehdä tunnetuksi Suomen turvallisuuspolitiikan historiallista taustaa ja nykyisyyttä.

Lisäksi killan tarkoituksena on jäsentensä yhdyssiteenä toimiminen, varusmiesten viihtyisyyden edistäminen heidän palvelusaikanaan, perinteiden ja historiallisten muistojen vaaliminen sekä yhteistyön kehittäminen muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa. Killan näkyvin toiminta on ylläpitää hevosvetoisen tykkivaljakon asemaanajonäytöksiä.  Toiminta tapahtuu yhteistyössä Niinisalon Ratsastajat ry:n kanssa.  

Killan jäseneksi voi liittyä jokainen Suomen kansalainen, joka hyväksyy killan tarkoitusperät ja säännöt.

Jos asia kiinnostaa ja haluat olla mukana toiminnassa tai haluat vain tukea killan toimintaa, täytä alla oleva jäsenhakemus. 


 

 

 

Tämä tykkivanhus 75 K 17  kaupungintalon puistossa kertoo kankaanpääläisistä tykkimiehistä ja suuren varuskunnan läsnäolosta kehittyvässä Kankaanpäässä.        

Kilta sai Kankaanpään museolta lahjoituksena vanhan hevosvetoisen soppatykin.

Tykki piti vain siirtää pois museon 2 kerroksen tilasta ja ulos auton peräkärrylle.  Niinpä pidimme talkoot 31.3. ja paikalla oli 8 kiltalaista siirtämässä soppatykkiä. Saimme tykin osina siirrettyä ja sitten koottua Paulin peräkärrylle ja niin soppatykkimme matkasi killan säilytettäväksi.

Kiitos mukana olleille.

SÄHKÖPOSTI-OSOITTEESI ON ENTISTÄ TÄRKEÄMPI  

Lähetämme killan tiedotteet ja myöskin jäsenmaksun jatkossa sähköpostilla.

Jäsenrekisteristämme puuttuu vielä n. 30 sähköpostiosoitetta. Kaikilla ei tietenkään ole tietokonetta, mutta kun saataisiin "maapostien" lähetys esim. 10-20 kirjeen tasolle niin säästöä jo tulisi!

Muistakaa myös päivittää sekä osoite- että puhelintietonne niiden muuttuessa.

HYVÄT KILTALAISET, 

LÄHETTÄKÄÄ SIHTEERILLE VIESTI, VAIKKA TYHJÄ.

SAAMME NÄIN JÄSENISTÖN SÄHKÖPOSTIT AJANTASALLE.

esko.isohannu@gmail.com